perjantai 9. joulukuuta 2011

Voihan pressanvaalit! Joko on oma ehdokas valittu?

Halusin jakaa mielenkiintoisen postauksen Anssi Kelan blogissa eräästä ehdokkaasta. En normaalisti seuraa Kelan blogia, sain idean siihen facebookista kavereiden suosittelemana.

Tästä tekstistä tuli sellainen fiilis, että ihmiset vielä sisimmässään välittävät toisistaan (tai muistakin kun itsestään) ja jollain tapaa myös isänmaallinen olo. Minä vaikutuin!

On alkanut itseäni hieman pelottaa se, että jos korkeimmalle jakkaralle Suomen päämieheksi nouseekin sellainen henkilö, joka ei välitä suvaitsevaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, välittämisestä ja rauhasta. Miten Suomen sitten käy?

maanantai 5. joulukuuta 2011

Itsearviointi

Kurssi alkaa siis lähentyä loppuaan. Mitäs tavoitteita minulla olikaan silloin alussa? Kävin poimimassa ne tähän, jotta vertailu olisi helpompaa:
 
Tällä kurssilla haluan oppia sosiaalisen median käyttömahdollisuuksia. Tällä hetkellä käytän päivittäin Facebookia lähinnä kavereiden kanssa jutusteluun. Eli tietämykseni lähtökohta on aika alkeellinen.
Haluan oppia, mitä kaikkia sosiaalisen median palveluita on ja mikä etu ja mitkä mahdollisuudet on missäkin?
Tuli toden totta tutustuttua sellaisiin sovelluksiin, mistä en ollut ikinä kuullutkaan. Ja en olisi niihin tullut tutustuneeksi ilman tätä kurssia. Se, että näistä sovelluksista saa näin paljon hyötyä irti huvin ohella tuli minulle yllätyksenä. Positiivisena tietysti!
Edelleenkin facebook on se, mitä aktiivisimmin käytän, mutta opiskeluni on saanut uusia tekniikoita käyttöön tukemaan ja helpottamaan tiedon kulkua ja siirtoa. En osannut odottaa, että kurssi on minulle näin hyödyllinen.
Minua kiinnostaa yrittäjyys ja olen miettinyt, että miten sosiaalisen median palveluita voin tällä alueella hyödyntää.

Yrittäjyyttä ajatellen opin myöskin hyödyllisiä asioita esim.kotisivujen tekeminen blogin kautta. Ylipäänsä tuo blogin luominen ja postaukset oli minulle uusia tuttavuuksia. Hauskaa ja hyödyllistä asioiden jakamista. Nyt on tullut seurattua blogikirjoittelua, mitä en aiemmin tehnyt ja kiinnostaa se, että ketkä julkisuuden henkilöt kirjoittelevat blogia ja ketkä taas ei!

Olisin voinut olla paljonkin aktiivisempi kurssilaisten postausten kommentoinnissa. Lueskelin kyllä paljon kirjoituksia, mutta kommentointi jäi vähemmälle. Oli kiva, kun omia postauksia kommentoitiin ja käytiin lukemassa. Siitä sai kirjoitusintoa!

Kaikin puolin olen tyytväinen, että kurssille osallistuin. Opin paljon enemmän, kun osasin odottaa. Oivalsin myös, että kuinka tärkeää yritysten on näkyä sosiaalisessa mediassa ja se miten näytään, ei ole sattumaa vaan tarkan suunnittelun tulosta. 
Aion jatkaa tutkimusmatkaani sosiaalisen median meressä!
Kiitos Katille ja Outille.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Muutosvastarintaa

Ravintola-alan ammattilaisena tekee vähän pahaa tämä uusi uudistus, missä asiakas tilaa ravintolassa annoksensa digitaalisesti. Mihin unohtuu palvelu ja osaavan, ammattitaitoisen henkilökunnan merkitys? Eikö ihmiset halua enään jutustella tarjoilijan kanssa annoksista? Muuttuuko ravintolassa pikkuhiljaa koko palvelukokonaisuus kommunikoinniksi tietokoneen kanssa? Minä en käy ravintolassa ainoastaan hyvän ruuan perässä vaan myös palvelun vuoksi. Hyvää ruokaa saan myös kotona jos sikseen! Mulla taitaa olla aika paha muutosvastarinta.

Muistan kyllä olleeni muutosvastarintainen silloinkin, kun ravintoloista uhattiin tehdä savuttomia. Olen YLE:n uutisissa savullisuutta puoltanutkin. Nyt olen hyvin-hyvin iloinen siitä, että sen vastarintaisen tytön mielipiteillä ei ollut silloin mitään painoarvoa. Sauhuttelukin on kohdallani jo historiaa. Tästä päätellen siis digitaalinen menu saanee vielä vuosien saatossa hyväksyntäni!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pariutumisteoria

Mitä olette mieltä sellaisesta ajatuksesta, että kun rakastutaan, niin se ei suinkaan ole sattumanvaraista, että kehen rakastutaan. Luin jostain terveyslehdestä (mitä en nyt kaivamallakaan netistä löydä) artikkelin, missä kerrottiin, että kun kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa, niin kyse ei ole suinkaan sattumasta vaan se on evoluutiobiologinen suunnitelma kunkin varalle. Suunnitelma on tehty valmiiksi meitä jokaista varten ja me vaistoillamme seuraamme ja vaalimme sen toteutumista. Ihmisen tarve luomakuntamme eläimenä on jatkaa sukua ja täten löytää se geenillisesti paras vaihtoehto tähän tarkoitukseen. Toisessa ihmisessä ihmistä kiehtoo itsensä kaltaiset piirteet. Siksi toisinaan tunne siitä, että 'tuntui, kun olisimme tunteneet aina' johtuvat siitä, että nämä kaksi ihmistä ovat samanlaiset/saman kaltaiset. Toisessa näkee itsensä. Tutkinmuksessa näytettiin otokselle naisia kuvia eri näköisistä miehistä ja kukin naisista valitsi komeimmaksi (ja pariutumiskelvolliseksi ulkonäön perusteella) mieheksi sen, kehen oli lisätty tietokoneella naisen omia piirteitä. Jos tähän tutkimukseen uskoo, niin voikin sanoa, että kauniit ihmiset pariutuvat toistensa kanssa. Se on totta!

Tässä teoriassa oli kolme vaihetta: ihastuminen, himo ja rakastuminen. Ihastuminen tuo nämä kaksi ihmistä toistensa lähelle, mikä johtaa himoon ja haluun harrastaa seksiä. Sen jälkeen rakastutaan eli halutaan elää elämää yhdessä ja turvata elämä jälkikasvulle.

Tämä kävi minulle jotenkin järkeen varmaan sen vuoksi, että yleensäkin minulla on tarve selittää asiat itselleni järkeä käyttäen.
Onko tämä teidän mielestä kuitenkin vähän liian pitkälle teorisoitu?

maanantai 21. marraskuuta 2011

Joulu on taas, joulu on taas... tai ei ehkä ihan vielä kuitenkaan

Milloin saa joulun aloittaa koristelun ja muun joulufiilistelyhömpötyksen osalta?
Mulla itselläni alkoi joulun laitto eilen. En ole sitä ikinä näin ajoissa aloittanut! Tuli meinaan ostettua joulua varten uutta pöytäliinaa ja koristetta ja pitihän niitä uusia liinoja sitten koittaa ja koristeillekin piti katsoa ne suotuisat paikat. One thing led to another ja olinkin varastossa kaivelemassa edellisvuoden koristeita. Kyllä, tuli ne joululevytkin kaivettua esiin. En tosin vielä alkanut niitä kuunnella vaikka mieli teki... Kaikki näyttikin niin kovin kivalta, etten raaskinut niitä jouluisia elementtejä purkaa poiskaan. Siinä ne nyt ovat!
Kun joulua kohti mennään, niin joudun varmaan lisäämään koristeiden koknaismäärää, jotta joulunakin on sitten jotain uutta jouluista laitettavaa. Kohti amerikkalaista ylikoristelua, pahoin pelkään...

torstai 17. marraskuuta 2011

Henkilön paikannus kännykällä

Mitä mielipiteitä herättää henkilöiden paikannus kännykällä - palvelu?
Oikein käytettynä se on varmasti hyvä palvelu.

Luin pari artikkelia lehdistä aiheesta ja lapsiperheille tämä on mainio väline. Eipä tarvi vanhempien sydän sykkyrällä odotella ja ihmetellä, missä lapset viilettää. Aina kun ei siihen puhelimeenkaan vastailla. Palvelu on myös aika edullinen mahdolliseen hyötyyn nähden. Sammutettua kännykkää ei paikannuspalvelukaan löydä...

Ilman lupaa ei saa paikantaa ja alle 15 - vuotiaiden paikannuksesta päättää huoltaja. Paikannettava saa muistutuksen jatkuvasta mahdollisuudesta paikannukseen eli paikannettava on tietoinen siitä, että häntä paikannetaan.
Kiistämätön apu paikannuspalvelusta on pelastus- ja hätäkeskuksille.
Viekö tämä palvelu aikuisia/vanhempia kauemmas lastensa arjesta? Ollaan vain klikkauksen päässä!!
Myös vanhuksia paikannetaan palvelun avulla. Viimeaikoina on kovasti lööpeissä olleet unohdetut vanhukset. Tämä palvelu ei taida olla ratkaisu siihen ongelmaan, että vanhukset hylätään yksinäisyyteen odottamaan kuolemaa. Laiha lohtu on se, että joku paikantaa heidän sijainnin käymättä varsinaisesti heidän luonaan.

Mitä ajatuksia tämä siis herättää sinussa?





maanantai 14. marraskuuta 2011

Verkkoterapiaa esiintymisjännitykseen

Kuuntelin aamulla radiota ja siellä uutisoitiin verkkoterapiasta apuna esiintymisjännitykseen. Neljäsosa yliopisto-opiskelijoista kärsii esiintymisjännityksestä ja sen voittamiseen suositeltiin tässä uutislähteessä verkkoterapiaa.
Ensinnäkin jumituin sanaan verkkoterapia -  se on ihan uusi ilmiö minulle. Niinpä googlasin siitä tietoa. Tässä yksi uutiskirjoitus siitä aiheesta. Varsinkin harvaan asutuilla seuduilla, kuten Lapissa mahdollisuus terapiaan verkon kautta on huikea juttu!
Esiintymisjännitys vaivaa näemmä aika montaa ihmistä. Itse lukeudun niihin. Se jännitys ei minulta estä esiintymistä, mutta vaikuttaa koko fysiikkaani (ääni muuttuu epävarmaksi, kroppa tärisee, kasvot punakoituu jne). Joskus oireet on lievempiä, joskus kiusallisen voimakkaita. Olen miettinyt, että mistä se jännitys johtuu? Olen kuitenkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen porukassakin. Tykkään laulaa karaokeakin!  Siinä vaiheessa, kun pitää yleisön eteen mennä kertomaan jostain, niin muutun ihan toisenlaiseksi. Auttaa asiaa, jos valmistaudun esiintymiseen erittäin huolellisesti. Ja toisinaan taas jos joudun esiintymään ex tempore, niin ei jännitys kerkeä mukaan. Olen ymmärtänyt, että jatkuva esiintyminen tuo sitä varmuutta.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja otan kernaasti vastaan vinkkejä siitä, miten jännitys selätetään! Onko tässä syytä lähteä jopa verkkoterapiaan?

perjantai 4. marraskuuta 2011

Blip Tv on pop!

Googlasin useaan otteeseen ääntä + kuvaa verkossa ja sosiaalista mediaa ja jatkuvasti vastaan tulee Blip Tv. Mikäs se tämä oikein on? Näin siitä kerrotaan: "Blip tv on "tulevan sukupolven" televisiokanava, johon voi kuka tahansa tuottaa materiaalia".

BlipTV on tunnettua Youtube-palvelua vastaava videopalvelu. Käyttäjä voi ladata omia videoitaan palveluun ja muut voivat katsoa ladattuja videoita. 
Omien videoiden yhteyteen saa mainoksia, ja puolet mainostuloista tulevat videon tekijälle.

Minä kirjauduin paveluun Facebookiin luomien tunnusteni kautta. Kirjautuminen on suotavaa, että pääsee tutustumaan tähän perusteellisemmin.
Blip.tv panostaa ohjeisiin ja helppokäyttöisyyteen, sekä videoiden tekemisen, lähettämisen että muihin palveluihin välittämisen osalta.
Videoitahan voi tehdä mistä vaan ja toden totta, sivustolta löytyi aika laaja skaala esimerkiksi erilaisia How to - ohjeita, missä kerrottiin vaihe vaiheelta, miten valmistaa jotain.
Näin viikonloppua kohden mentäessä ruoka ja juoma osasto kiinnostanee myöskin!
Ihan hauskoja ja hyviä vinkkejä!  Aihepiirejä tuntuu olevan melkein niin paljon kun on kiinnostuksen kohteitakin :).

Hupia täältä löytyy varmasti, mutta tätä väylää voisi hyvin käyttää myös opetuskäytössä. Jonkun asian näyttäminen voi olla helpompaa kun ohjeiden kirjoittaminen ja seuraaminen. Jotkut käyttöohjeet voisivat olla esimerkiksi video muodossa. Eri kategoriat on selkeästi eritelty ja videoiden katsominen on helppoa. Lisäksi videoita voi selata katsotuimpien parista, Blip-tv:n valitsemista ja aakkosjärjestyksessä olevista kansioista.

Ohessa ohje videon tekemisestä ja julkaisemista.

torstai 3. marraskuuta 2011

Tehosto palveluksessasi!

...Halloween tunnelmaa...

Etsin Googlesta hakusanalla sosiaalisen median sovelluksia äänen ja kuvan pohjalta ja muutaman mutkan kautta löysin ääntä ja videoita internetissä käsittelevän tekstin. Alle oli listattu tuttujakin sovelluksia (YouTube, Vimeo yms.) mutta minä tarrasin tällaiseen kun Tehosto. Kai tämäkin sosiaalisen median sovellus on!

Tehostosta kerrotaan: " Tehosto palveluksessasi! Avaamme käyttöösi arkistojemme kätköjä. Nyt kurkkaamme tehostearkistoon, jossa on n. 80 000 erilaista tehosteääntä. Tehosteita on tehty ja kerätty ympäri maan ja vähän maailmallakin. Ensimmäisessä erässä saat käyttöösi n. 250 rauhoittavaa, naurattavaa ja kauhistuttavaa tehostetta."

Tehosto on siis YLE:n ääniarkisto ja aikanaan 1950-luvulla se on perustettu radioteatterin tarpeesta. Nykyään on siirrytty digitointiprosessiin ja tehosto on äänitearkistona olemassa, mutta siihen liittyvät toiminnot ja palvelut ovat supistuneet.

Miten minä hyödyn Tehostosta?
No kyllähän tämä on aika pitkälle vapaa-ajan käyttöön liittyvää. Täällä voin kuunnella ja ladata tehosteita omaan käyttööni. Voin siis kopioida, muokata ja jakaa edelleen YLE:n arkiston tehosteita ei-kaupallisessa käytössä.
Voin myös lähettää sähköisen tehostetun kortin vaikka ystävälleni. Sitä testasinkin ja lähetin valmiiseen kehykseen tehdyn omalla naamallani koristellun kortin kivalla tekstillä ja äänellä rakkaalle miehelleni. Toiveena olisi piristää hänen työpäiväänsä :) Itselleni tuli ainakin hyvä mieli!


maanantai 31. lokakuuta 2011

Doitdoitdone

Olen tavannut niin hienoja, uusia tuttavuuksia näistä eri vimpaimista, että jatkan vieläkin innokasta "tutustumisleikkiäni".
Tänään otin suurennuslasini alle Doitdoitdone-sovelluksen, mistä kerrotaan näin: online tehtäväluettelo, To Do -list.

To Do-listan tekeminen ylipäänsä on  järkevää ja kalenterin käyttö myös suotavaa. Ensinnäkin asiat tulee vamemmin tehtyä ja stressitaso pysyy matalammalla, kun ei tarvi jatkuvasti muistella ja kerrata, että mitä minun pitikään tehdä. Jostain syystä minulle hankitun kalenterin/almanakan käyttö on kuitenkin minulta jäänyt vähemmälle.

Minua viehättää etenkin sellaiset sovellukset, missä ohjeistus on yksinkertainen ja toteutus helppo ja arkipäiväinen. Tässä oli taas yksi sovellus laitettavaksi siihen listaan.
Minulla on olemassa To Do-lista, omassa päässäni. Nyt on huolestuttavasti jotkut tehtävät alkaneet pyyhkiytyä itsekseen listaltani. On sattunut epämieluisia unohduksia! Otan kokeeksi  täksi viikoksi käyttöön Doitdoitdone- listan ja ehkäpä saan tästä uuden kaverin.

Yksinkertaisen käytön lisäksi eduksi voisi mainita vielä sen, että listan saa avattua tietysti muiltakin koneilta, kun siltä minne se on luotu.
Lisäksi listaan on helppo lisätä uusia tehtäviä ja ne voi raahata valittuun kohtaan listalla.
Tehdyt asiat saa kätevästi ylivedettyä tai vaikka halutessaan poistettua listalta.
Listasta voi tehdä ja julkaista myös sellaisen version, mihin muutkin voivat tehdä muutoksia ja lisäyksiä. Sitä ominaisuutta voisi käyttää yksinkertaisena runkona erilaisissa projektitöissä.

Yritin sinnikkäästi tehdä muutoksia jo listaamiini tehtäviin, mutta en onnistunut. Taitaa olla mahdotonta (?). Siinä pienoinen miinus. Eli tehtävä pitää ensin poistaa, sitten kirjoittaa uudestaan ja sitten raahata paikalleen.

Tässä on oma To Do-listani koulutehtävien osalta alkaneelle viikolle:

torstai 27. lokakuuta 2011

Dropbox aukene!

Tänään valitsin tutustumiskohteekseni Dropboxin. Näin Dropboxia esiteltiin: "kansio verkossa jossa voit säilyttää tiedostojasi"
Tämä on taasen minulle aivan vieras käsitteenä ja sovelluksena. Parasta siis ladata ohjelma koneelle ja tutustua sen ominaisuuksiin. Latausohjeita oli helppo seurata ja niinpä ohjelma minulle pikatyökaluriveihin ilmestyikin.
No mites tämä toimii ja miten minä voisin tätä hyödyntää...??
Dropboxin etu on selvästikin se, että kun olen ohjelman itselleni ladannut, voin kirjautua missä tahansa koneella Dropboxiin ja tallentaa sinne esim. koulutöitäni (tai kuvia, videoita yms). Voin jatkaa tekstin parissa painimista kotikoneeltani, jos olen vaikka jonkun työn koulun tai työpaikan koneella aloittanut. Kätevää! Usein joku työ jää kuin jääkin kesken koulussa ja olen silloin käyttänyt työn edelleen lähettämiseen joko sähköpostin liitetiedostoa tai olen tallentanut tiedoston tekemälläni koneella ja avannut sen kotikoneella WinSCP:n kautta. En ole kohdannut ongelmia edellisten kanssa, mutta aion toki kokeilla Dropboxia vastaaviin tehtäviin heti, kun siihen mahdollisuus avautuu (viimeistään ensi tiistaina)!

Dropboxiin tallennan tiedon siis joko raahaamalla tiedoston sinne tai ihan tallentamalla suoraan tähän kansioon!

Halutessani voin jakaa valitsemani kansion sisällön Dropboxin kautta haluamalleni porukalle. Lähetän siis kutsun heille ja he pääsevät täten käsiksi Dropbox-kansiooni, niinkuin se olisi tallennettu suoraan heidän koneelle. Ryhmätöissä tämäkin toiminto tuntuu erittäin käytännölliseltä!

Nyt kun teoria on kutakuinkin minulle avautunut, aion testata miten Dropbox toimii käytännössä. Palaan kommentein asiaan, kun kokemusta on karttunut!


tiistai 25. lokakuuta 2011

Doodle tutuksi

Tänään tutustuin Doodleen.
Tämähän tuntuu kerrassaan simppeliltä. Ei vaadi kovasti teorian opettelua ennen kun pystyy käyttämään. Niinpä lähetin kyselyn kokeilumielessä muutamalle kaverilleni. Odottelen heidän reagointiaan...

Doodle on työelämässä ja opiskelussakin hyödyllinen vimpain juuri tapaamisia sovittaessa.
Perustelut:
1. Kysely on helppo ja nopea tehdä
2. Kyselyyn on helppo ja nopea vastata
3. Siihen voit kutsujan ominaisuudessa laittaa juuri ne aikavaihtoehdot, kun haluat. Kyselyyn ei voi ehdottaa jotain omaa vaihtoehtoista aikaa.
4. Vastaussatoa pystyy seuraamaan kaikki kutsutut

Varmasti otan tämän käyttöön tapaamisaikoja sovittaessa! Hieno tuttavuus!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Uusi viikko, uudet kujeet

Koska minulle on niin monet sosiaalisen median sovellukset vieraita, niin päätin toteuttaa tutustuimisen näihin systemaattisesti yksi kerrallaan. Aloitin tänään hyvin levätyn viikonlopun jälkeen. Ensimmäisenä on vuorossa  Del.icio.us.

Pohjustus kuului näin: "Sosiaalisen kirjanmerkkauksen verkkosivusto, johon käyttäjät tallentavat kirjanmerkkejään ja suosittelevat sivustoja muille."
Minä tietysti innokkaana katsomaan. Kirjauduin oikein käyttäjäksikin, vaikkei se ollut mitenkään välttämätöntä. Huomasin, että hauskat videot ja kuvat ovat niitä katsotuimpia ja suositelluimpia, niinkun arvata saattoikin.

Mitä minä tästä hyötyisin: En jotenkin usko, että aktiiviseksi käyttäjäksi ryhdyn. Jos etsin jotain tiettyä videoa, kuvaa tai tekstiä jollain tietyllä aiheella, niin jonkun ventovieraan käyttäjän suosittelema sivu ei nouse arvoon. Voisin ajatella, että jonkun muun sovelluksen ohella voisin katsoa, mitä Del.icio.us tarjoaa vastaavalla hakusanalla, ihan mielenkiinnosta.

Minkälaisia kokemuksia muilla on? Onko joku kenties aktiivinen käyttäjä ja mitä hyötyjä on huomannut tämän tarjoavan? Teinkö liian hätäisen johtopäätöksen siis?

tiistai 18. lokakuuta 2011

Minähän opin vaikka mitä!

Tämä päivä opinahjossa oli todella antoisa. Opin nimittäin erittäin hyviä uusia juttuja, mitä varmasti tulen käyttämään!

Tuo GoogleDocs oli mielettömän hyvä uusi tuttavuus. Olen kyllä sen kautta jotain pientä säätänyt, mutta en lainkaan ollut tajunnut, että siinä on tuollaiset mahdollisuudet. Odotan jo innolla, että pääsen tositoimiin sen kanssa!

Myöskin Connect Pron uskon esittävän jonkinmoista roolia tässä opiskeluni aikana.

Onkin sopivasti pari projektityötä ihan lähtöviivoilla. Ei muuta kun soveltamaan oppeja!


Ohessa kysely. Vastaaminen on toivottavaa!

Poliitikot kirjoittelee ahkerasti blogeja

Poliitikoilla tuntuu olevan varmasti oma blogi. Tässä esimerkkinä Paavo Arhinmäen kotisivut ja sieltä blogikirjotukset.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/arkisto/

Terminologiaa miettiessä....

http://www.getitright.fi/sosiaalinen_media/sosiaalisen_median_sovelluksia
Mulla tuntuu itselläni olevan vähän tuo terminologia hulkassa! Onneksi on Google. Laitoin linkin some:n sovelluksista osoitteineen, jos joku muukin aprikoi samoja asioita :)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ajatuksia aamuisista tunneista

HipHei!

Nyt kotona on hyvä huokaista ja miettiä päivän tapahtumia. Tähän kotikoneelle istahdettuani en kuitenkaan enään tuntunut muistavan, miten oikeille sivuille päästään. Mitkäs olikaan ne tarvittavat osoitteet...?
Siispä huono lähteä muistelemaan kaikkia polkuja. Sentään tänne omaan blogiini pääsin :)
Huomenna uusin eväin sitten!

Kokemuksii

Vähän turhauttaa, kun ei päästä asiassa eteenpäin! Ja aika rullaa tänään niiiin vauhdilla eteenpäin...
Mutta eiköhän tämä tästä :)
Aika kiva oli lueskella muiden lähtökohtia ja tavoitteita. Toiset ovat hieman kokeneempia käyttäjiä itseeni verrattuna. Mutta kuka ties minustakin vielä kehkeytyy melkoinen mestari tällä saralla!

Oppimistavoitteeni

Tällä kurssilla haluan oppia sosiaalisen median käyttömahdollisuuksia. Tällä hetkellä käytän päivittäin Facebookia lähinnä kavereiden kanssa jutusteluun. Eli tietämykseni lähtökohta on aika alkeellinen.

Haluan oppia, mitä kaikkia sosiaalisen median palveluita on ja mikä etu ja mitkä mahdollisuudet on missäkin?

Minua kiinnostaa yrittäjyys ja olen miettinyt, että miten sosiaalisen median palveluita voin tällä alueella hyödyntää.