perjantai 4. marraskuuta 2011

Blip Tv on pop!

Googlasin useaan otteeseen ääntä + kuvaa verkossa ja sosiaalista mediaa ja jatkuvasti vastaan tulee Blip Tv. Mikäs se tämä oikein on? Näin siitä kerrotaan: "Blip tv on "tulevan sukupolven" televisiokanava, johon voi kuka tahansa tuottaa materiaalia".

BlipTV on tunnettua Youtube-palvelua vastaava videopalvelu. Käyttäjä voi ladata omia videoitaan palveluun ja muut voivat katsoa ladattuja videoita. 
Omien videoiden yhteyteen saa mainoksia, ja puolet mainostuloista tulevat videon tekijälle.

Minä kirjauduin paveluun Facebookiin luomien tunnusteni kautta. Kirjautuminen on suotavaa, että pääsee tutustumaan tähän perusteellisemmin.
Blip.tv panostaa ohjeisiin ja helppokäyttöisyyteen, sekä videoiden tekemisen, lähettämisen että muihin palveluihin välittämisen osalta.
Videoitahan voi tehdä mistä vaan ja toden totta, sivustolta löytyi aika laaja skaala esimerkiksi erilaisia How to - ohjeita, missä kerrottiin vaihe vaiheelta, miten valmistaa jotain.
Näin viikonloppua kohden mentäessä ruoka ja juoma osasto kiinnostanee myöskin!
Ihan hauskoja ja hyviä vinkkejä!  Aihepiirejä tuntuu olevan melkein niin paljon kun on kiinnostuksen kohteitakin :).

Hupia täältä löytyy varmasti, mutta tätä väylää voisi hyvin käyttää myös opetuskäytössä. Jonkun asian näyttäminen voi olla helpompaa kun ohjeiden kirjoittaminen ja seuraaminen. Jotkut käyttöohjeet voisivat olla esimerkiksi video muodossa. Eri kategoriat on selkeästi eritelty ja videoiden katsominen on helppoa. Lisäksi videoita voi selata katsotuimpien parista, Blip-tv:n valitsemista ja aakkosjärjestyksessä olevista kansioista.

Ohessa ohje videon tekemisestä ja julkaisemista.

4 kommenttia:

  1. Täytyykin käydä katsomassa, vaikka oppisin tekemään vielä sushia :)

    Näkökohdan, asian opettamisen esim.Blip tv kautta tuominen opetuskäyttöön allekirjoitan. Mielestäni koulussa ei edellenkään osata huomioida erilaisia oppijoita eli oppimistyylejä. Edelleenkin kangerrallaan kerran hyväksi todetuilla mentoreilla. Vaikka tietotekniikan opetus on iso osa opiskelua. Tällä voitaisiin erityisesti alaluokan poikia innostaa opiskeluun. Ja tuoda visuaalista opetusta tunteihin.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä kaikki millä voi helpottaa opettamista on hyväksi. Joku voisi rauhassa katsoa videon jostain tekemisestä vaikka viisi kertaa ja oppia asian, ja muu ryhmä pääsisi jatkamaan eteenpäin ilman että pitää odottaa ja turhautua muutaman hitaamman takia. Ja asiaan olisi helppo palata kotona läksyjen parissa.
    Kertaus on opintojen äiti...

    VastaaPoista
  3. Pitänee tuohon tutustua tarkemmin, koska meillä on kaverin kanssa pyörimässä pelisarja YouTuben puolella, mutta siitä ei tule mitään tuloja. Voisi pistää yhden tai kaksi sarjaa pyörimään myös tuonne ja katsoa, jos joskus jotain vaikka tienaisi.

    VastaaPoista
  4. Niinpä niin - koulumaailma taitaa valitettavasti päästä monessa asiassa hiukan hitaasti mukaan uusiin mahdollisuuksiin. Opetuksessa voitaisiin hyödyntää monenmoisia ratkaisuja varsin pienillä kustannuksilla. Siitä huolimatta uuden opettelu vie aina aikaa, ja se taas on pois jostain muusta. En puolustele, mutta totean vain, että resurssit puhuttavat myös opetusalalla.

    VastaaPoista