maanantai 14. marraskuuta 2011

Verkkoterapiaa esiintymisjännitykseen

Kuuntelin aamulla radiota ja siellä uutisoitiin verkkoterapiasta apuna esiintymisjännitykseen. Neljäsosa yliopisto-opiskelijoista kärsii esiintymisjännityksestä ja sen voittamiseen suositeltiin tässä uutislähteessä verkkoterapiaa.
Ensinnäkin jumituin sanaan verkkoterapia -  se on ihan uusi ilmiö minulle. Niinpä googlasin siitä tietoa. Tässä yksi uutiskirjoitus siitä aiheesta. Varsinkin harvaan asutuilla seuduilla, kuten Lapissa mahdollisuus terapiaan verkon kautta on huikea juttu!
Esiintymisjännitys vaivaa näemmä aika montaa ihmistä. Itse lukeudun niihin. Se jännitys ei minulta estä esiintymistä, mutta vaikuttaa koko fysiikkaani (ääni muuttuu epävarmaksi, kroppa tärisee, kasvot punakoituu jne). Joskus oireet on lievempiä, joskus kiusallisen voimakkaita. Olen miettinyt, että mistä se jännitys johtuu? Olen kuitenkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen porukassakin. Tykkään laulaa karaokeakin!  Siinä vaiheessa, kun pitää yleisön eteen mennä kertomaan jostain, niin muutun ihan toisenlaiseksi. Auttaa asiaa, jos valmistaudun esiintymiseen erittäin huolellisesti. Ja toisinaan taas jos joudun esiintymään ex tempore, niin ei jännitys kerkeä mukaan. Olen ymmärtänyt, että jatkuva esiintyminen tuo sitä varmuutta.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja otan kernaasti vastaan vinkkejä siitä, miten jännitys selätetään! Onko tässä syytä lähteä jopa verkkoterapiaan?

1 kommentti:

  1. Itse jännitän esiintymistä, ja esityksen jälkeen en muista mitä olen sanonut esityksen aikana :) Muut eivät huomaa sitä, mutta minä huomaan/muistan. Mielestäni kouluissa voitaisiin harjoitella esiintymistä enemmän, josta annettaisiin rakentavaa kritiikkiä. Usein pelot johtuvat jostain esim.lapsuudesta tuomasta negatiivisesta tunteesta. Toi oli tosi mielenkiintoinen artikkeli, verkkoterapia. Hienoa, että haja-asutus alueilla kehitellään uusia metodeja.

    VastaaPoista